Author Archives: Thomas Hansson
Hyvää uutta Vuotta 2018!
Hallituksen kokous 21.12.2017
Hallitus kokoontui jälleen joulukuussa ja puhuttiin viime kaudesta ja myös suunnitelmista ensi kaudeksi. Tässä muutama asia:
Todettiin että taloustilanne hyvä ja että voidaan maksaa pois koneen pankkilaina etuajassa. Tämän jälkeen kerho on velaton. 🙂
Päätettiin että nyt ei enää yritetä korjata jo monta kerta korjattua tankkia jota taas epäiltiin vuodosta, vaan hankitaan kokonaan uusi vasemmanpuoleinen tankki joka asennetaan kevään aikana.
Hankitaan uusi akku, vaikka vanha vielä toimii mutta ikää alkaa näkyä.
Uudistetan webbisivusto ja myös järjestelmät jotta mm. laskutus saisi automatisoitua tai helpotettua.
Järjestetään kauden aluksi lentoleiri jotta saadaan mm. kevättarkkarit ajettu.
Iso radiouudistus tehdään kauden jälkeen syksyllä, jolloin vanhat radiot poistetaan ja hankitaan mm. uusi radio / audiopaneeli.
Kerhon kone on takaisin lapinreissusta
OH-CTL on taas omalla laituripaikalla vapaasti kerholaisten käytettävissä.
OH-CTL esiintyi Kaivopuisto Air Show:issa
Kaivopuisto Air Show 9.6.2017 oli onnistunut ilmailutapahtuma. Paikalla oli arvioiden mukaan 130.000 ihmistä katsomassa ja esiintyjinä olivat meidän OH-CTL:n ja muiden vesikoneiden lisäksi mm Red Arrows, Arctic Eagles, Midnight Hawks Finnair, Norra, Ilmaivoimat, jne
Tässä lisätietoa lentonäytöksestä:
Kaivopuiston lentonäytös tavoitti lähes puoli miljoonaa ihmistä